
Eloa ja liikettä sivuille tuovat lukuisat järjestämämme kilpailut, jotka ovat auki ringissä mukana oleville virtuaalikenneleitten ylläpitäjille. Kilpailut ovat tälläkertaa erihenkisiä, kuin virtuaalikenneleiden järjestämän toiminta- kilpailut. The Fames järjestää eri sivujen keskeisiä kisoja, joissa sivujen ylläpitäjät ottavat mittaa erilaisissa aiheissa, mm. kaunein ulkoasu- kisassa ja persoonallisimmat- teksiti kisassa, sekä lukuisissa muissa tähän tämän tyylisissä kisoissa. Otamme vastaan aihe ehdoituksia, joiden avulla voimme suurentaa aiheiden erilaisuutta, jotta jokaisesta kisasta ei tulisi tismalleen samanlainen ja näin saatamme lisätä aiheille kiinnostuneita ilmoittautujia. Kilpailuita järjestetään silloin, kun ylläpitäjät ovat halukkaita sellaisia pitämään, eli kisoja ei tule tiettyn aijan välein, vain satunnaisesti. Me ylläpitäjät tuomaroimme jokaisen famesin kisan.